Oman lempimusiikin kuvailu voi olla välillä vaikeaa; varsinkin jos sattuu olemaan musiikkimaultaan kaikkiruokainen. Tällöin ei esimerkiksi lempibändin nimeäminen ole mahdollista. Lähes jokaisella on kuitenkin sellaisia artisteja ja yhtyeitä, joista tykkää ja joiden uutta tuotantoa odottaa aina vähintään jonkinlaisella innolla. Kun uutta musiikkia sitten julkaistaan, tuntuu kuin olisi joulu taas. Musiikki on äärimmäisen tärkeä osa ihmisen toimintaa, ja monien mielestä voidaan jopa sanoa, että musiikki tekee meistä ihmisiä – mikään muu eläin ei luo musiikkia vain viihdyttääkseen itseään tai lajitovereitaan.
Bändituotteet ovat enemmän kuin vain kivoja muistoja
Jokaisella, jolla on jokin lempibändi, on takuulla joitain sen fanituotteita. Ei välttämättä mitään isoa, mutta jotain kuitenkin. Ne ovat mukavia muistoja vaikkapa keikalta, jossa olit mukana tai sitten lahjoja ystävältä. Bändien fanituotteita on aina myynnissä esimerkiksi konserttien yhteydessä, joten aina ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, kuinka tärkeitä ne ovat bändille – varsinkin nykyään.
Musiikkibisnes on kärsinyt huomattavasti koronasta, sillä kokoontumisrajoitusten takia konsertteja ei ole voitu järjestää. Tällöin fanituotteet ovat nousseet monille bändeille tärkeäksi tulonlähteeksi. Siinä missä ne aiemmin olivat vain kivoja muistoja vaikkapa joltain tietyltä keikalta, ovat ne nyt olleet monen bändin pelastus.
Bändien julisteet ovat kuin kotitapettia ainakin jossain vaiheessa elämää ja niillä halutaan peittää kokonainen seinä. Julisteet ovatkin yksi yleisimmistä bändien fanituotteista, sillä niitä on helppo valmistaa isoja määriä edullisesti. Ne ovat myös kysyttyjä fanituotteita, sillä ne eivät vaadi juuri muuta kuin seinän ja vähän teippiä.
Jo varhain havaittiin, että tavaroita on melko turvallista myydä koronasta huolimatta, mikä oli takuulla iso helpotus monille bändeille. Nyt vain pitäisi saada oman bändin fanituotteet mahdollisimman tehokkaasti myyntiin. Moni avasi ensimmäistä kertaa verkkokaupan, ja nimenomaan oman sellaisen, jotta kaikki voitot menisivät mahdollisimman suoraan bändin hyväksi ilman mitään turhia välikäsiä.
Digitaalisen musiikin myynti on ollut myös pitkään kasvussa, mutta se vauhdittui koronan takia entisestään. Fanit haluavat ostaa esimerkiksi yksittäisiä kappaleita, jolloin hintaakaan ei jää kuin euro tai pari. Nämä ovat toki pieniä, mutta kaivattuja lisiä bändien kassaan.
Tee-se-itse -fanituotteet
Jos onnistuit räpsäisemään hyvän kuvan vaikkapa lempibändin keikalta, voi olla hyvä idea kehystää se, jottei se olisi ihan pelkästään digimuodossa. Valokuvasta on myös helppoa teettää Kotitapetti, joka on ihana ja persoonallinen sisustuselementti. Valokuvasta teetetyllä tapetilla voi luoda niin sanotun tehosteseinän vaikkapa yhteen huoneeseen ja jättää muut seinät rauhaan. Tämä tekniikka tuo valokuvatapettia entistä paremmin esiin.
Valokuvista on nykyaikana mahdollista teettää paljon muutakin. Esimerkiksi mukeja, avaimenperiä tai jääkaapin magneetteja saa tilattua näppärästi netistä. Nämä ovat omaan käyttöön tulevia fanituotteita, sillä vaikka oletkin valokuvan ottaja, sinulla ei välttämättä ole oikeuksia bändin näköistuotteisiin, jolloinka niiden myyminen ei käy päinsä.
Jos olet taitava käsistäsi, voit tietysti yrittää vaikkapa maalata, veistää tai kirjoa lempibändisi ihan itse ja käyttää taiteellisia vapauksia. Omaa taideteostaan voi sitten käyttää huoleti omassa kodissaan. Osa lähettää näitä taideteoksia tai niiden kopioita myös itse bändille fanipostina, mikä on myös ihan toimiva idea.